Tein sekä eilen että tänään retken Suomenlinnaan, ja sieltä bongattavaa löytyikin vähän enemmän kuin pihamaalta.

Aamulla, lautta saapuu Kauppatorin rantaan:

Tänäaamuna meri savusi kullankarvaisessa aamupakkasessa lupaavasti:

Myöhästyin vain harmikseni lautasta ja jouduin odottamaan seuraavaa. Kun ehdin saariin, niin hienoin merisavu oli sitten jo hälvennyt.

Meri on edelleen auki, jäässä se on vain lähimpänä mannerta oleviin saariin asti, saarten toisella puolella on avoin meri. Ensi viikoksi on tosin luvassa lisää pakkasia, joten jäätä alkaa varmaan muodostua nopeasti lisää. Jo viimeöinen pakkanen oli jäädyttänyt saarten välistä isoja alueita, joissa vielä eilen koskelot kalastelivat.

Eilen oli kohtalainen aallokko ja meri demosi rantajäätiköiden muodostusta:

(Suurenee klikkaamalla)

Tällaista jännää jälkeä jatkuvasta roiskeesta pakkasessa syntyy:

Kuvassa on sama ranta, jolla puolitoista kuukautta sitten katselin syysmyrskyä (tuon postauksen videot ovat tuolta rannalta).

Tänään meri oli eilistä tyynempi, mutta oli kuitenkin eilistä kylmempi päivä, kävi kylmä idänpuoleinen viima. Termospullollinen teetä oli hyvä kaveri matkassa!

Mustasaaressa:

Sinisorsat olivat tulleet oikein isoilla joukoilla ruokailemaan tänne Mustasaaren meren puoleiselle rannalle.

Rantakallioiden levät maistuvat, ja taitavasti sorsat kelluvat kuin korkit ja osaavat pitää varansa ettei kalahda pää rantakiviin aallokossa:

Viikonlopun erityisin havainto oli Mustasaaren rannan tuntumassa uiskennellut yksinäinen allinaaras:

Allit talvehtivat isoin joukoin ulkona merellä, harvoin niitä näkee näin ihan rannan tuntumassa ja tällä tavalla ihan yksikseen.
Yleensä alli on eloisa ja herkästi lentoon ponnahtava vesilintu. Tämä kyllä sukelteli pikkuisen, mutta oli muuten aika haluttoman oloinen. Lintu vaikutti jotenkin voipuneelta ja huonokuntoiselta, se uiskenteli silmät puoliksi sirrillään ja siivet jotenkin oudosti puoliavoimina riippuen.

(Kuva suurenee klikkaamalla.)

Tänään en allia nähnyt.

Telkkiä oli ilmaantunut jostakin tänään aika runsaasti saarten taakse. Eilen ei näkynyt yhtäkään. He olivat tosin hyvin arkoja, ja kuvia ei saanut vaikka koitti kallioden takana ryömien päästä lähemmäs. Heti uitiin kiireesti poispäin, kun kuvaaja vähän yritti kinoksen takaa kurkata:

Vähän väliä kuului telkänsiipien vihellystä, kun linnut painelivat meren yllä sinne tänne. Se on minusta aina kovin keväinen ääni ja tuntui jotenkin oudolta tammikuisessa maisemassa.

Muutamia räkättirastaitakin pyöri saarella:

Rastaat hyppelivät usein rantajäätiköillä ja vesirajassa, jotakin purtavaa ne sieltä kai löysivät. Marjoja ei enää missään tunnu olevankaan, joten jotain muuta onkin keksittävä.

(Kuva suurenee klikkaamalla, niin lintu erottuu vähän paremmin.)

Kun meri on auki, lokkeja on paljon. Kalalokkeja, harmaalokkeja ja merilokkeja, kaikkia löytyy. heitä partioi siellä täällä meren yllä ja lepäilee usein ryhmissä jäällä. Energiaa säästetään nököttämällä pitkiä aikoja paikallaan. Tämä kuva kannattaa klikata isommaksi, niin näet lokkien nöktyksen paremmin:

Nuori harmaalokki taiteilee  liukkaalla jäällä kieli keskellä nokkaa:

Räpylöissä ei välttämättä ole jalkineista se kaikkein paras pito.

Aivan lauttaväylän vieressä jäällä oli eilen talven sortama nuori harmaalokki. Lintu oli joko kuollut tai kuolemassa. Lautta kulki vain parin metrin päästä siitä, mutta lintu ei liikahtanut mitenkään:

Tänään lokista oli jäljellä vain tähteitä, pikkuisen nokittuja höyhentupsuja ja toista siipeä näkyi jäiden seasta. Mitään ei haaskata varsinkaan talvella, kun ruokaa on vähän.

Viikonlopun linnut olivat kaikenkaikkiaan:

isokoskelo
sinisorsa
telkkä
alli
merilokki
harmaalokki
kalalokki
kesykyyhky
varis
harakka
talitiainen
sinitiainen
mustarastas
räkättirastas
varpunen
punatulkku

Olisihan sitä enemmänkin nähnyt, jos ihan sitä varten retkelle lähtisi. Mutta retkeily on hauskempaa kun retkeilee retkeilyn vuoksi ja kun ei ota paineita.

Kävin eilen Pornaistenniemen tervaleppälehdossa kävelyllä. Kesän ja talven kontrasti on suurimmillaan. Talvinen lehto on muutamaa sinitinttiä ja tikan koputtelua lukuunottamatta hiljainen, lumen hautaama. Sen sokkeloisuus painuu lumen mukana alas maanrajaan, oksisto on avoin ja valoisa.

Alkukesällä täällä on parhaimmillaan lähes viidakkomainen tunnelma, lehvistön vihreydestä pulppuaa eksoottinen äänimaisema:

Sen tarjoilevat täällä silloin satakieli, mustapääkerttu, luhtakerttunen, kultarinta, mustarastas, punavarpunen, peippo, sirittäjä ja moni muu – ja tietysti myös videollakin esiintyvä hyttynen.

Nyt on kuitenkin lumiolentojen aika:

Osa kiipeilypuista on taipunut talven alla:

Ylemmän kuvan puu on sama kuin alemmassa kuvassa laskevan auringon vasemmalla puolella oleva kaksihaarainen puu:

(Kuva suurenee klikkaamalla.)

Tarkoitus oli kuvata kesäisten videoiden pariksi talvinen video, mutta pokkarini teki jostain syystä tenän muistikortille tallnnuksessa (varmaankin viallinen kortti koska tänään kamera toimii taas). Mutta toisaalta: miksei muutenkin eloisalle ja äänekkäälle video, talvisen liikkumattomalle ja hiljaiselle still-kuva.

Kesäisen kävelyn päässä odottaa mukava istuskelupaikka:

Neljän kuukauden päästä tässä on taas valkoista, silloin tuomenkukkien muodossa.

Aina ei ajatelleeksi, miten kovaa vauhtia linnut tosiaan painelevat lentäessään. Vasta valokuvista huomaa, miten kovaa ilma virtaa linnun ympärillä. Ei ihme, että lentolaitteita on päivittäin huollettava ja sulkia pidettävä hyvässä kunnossa. Ja hyvätkin välineet myös kuluvat kovassa käytössä, joten sulat pitää tietenkin vaihtaa ajoittain.

Kesykyyhkyt ovat huipputaitavia lentäjiä. Niillä on nopeavauhtiseen lentoon sopivat teräväkärkiset siivet ja vahvat lentolihakset. Nopeutta voi olla 120-130 kilometriä tunnissa, jopa 150 km/h vauhteja on mitattu.

Menijöitä:

Ja tulijoita:

Ruuhkaa ilmatilassa:

Katse kameraan…nyt!:

Lentäjä-ässät levähtävät:

Toisin kuin yleisesti luullaan, kyyhkyt eivät ole tyhmiä vaan päinvastoin hyvin älykkäitä lintuja. Kyyhkyjen on testeissä todettu kykenevän mm. tunnistavat oman peilikuvansa sekä tunnistamaan ja erottamaan asioita ja ihmisiä valokuvista, jopa kaksi eri ihmistä samasta valokuvasta. Ne pystyvät oppimaan ja tunnistamaan aakkoset ja kykenevän myös käsitteenmuodotukseen.
Lisäksi niiden silmät näkevät meille näkymätöntä ultraviolettivaloa ja ne mahdollisesti pystyvät aistimaan maan magneettikenttiä suunnistuksen apuna. Suunnistuksessa ne ovat jokatapauksessa mestareita, perustuipa taito mihin hyvänsä. Jokainen lienee kuullut kirjekyyhkyjen taidosta löytää suoraa tietä takaisin kotilakkaan suurienkin etäisyyksien takaa. ¨
Kyyhkyt voivat lentää noin tuhannen kilometrin päivämatkoja. 1800-luvulta on mitattu lentomatka, jossa kyyhky matkasi yli 11 tuhatta kilometriä Afrikasta Englantiin käyttäen matkaan 55 päivää.
Joten katukiveyksellä taapertavaa pulua kannattaa katsoa kunnioituksella. Hienoja olentoja.

Varis mietteliäänä, viime marraskuussa:

Pohdiskelua.

Väliin olkapään rapsutus:

Pikku pörhistys:

Nokka vielä puhtaaksi, näin:

Valmis:

Valoa silmässä:

Rinnemetsän kaksi kalpeanlämmintä väriä:

Männyt:

Koivut:

Yhdessä:

ja erikseen:

Värit kuusten kätköissä:

Korkeimmalla mäen laella ylispuissa on sinertävä pakkashuuruisuus: