Kontrasti
Kävin eilen Pornaistenniemen tervaleppälehdossa kävelyllä. Kesän ja talven kontrasti on suurimmillaan. Talvinen lehto on muutamaa sinitinttiä ja tikan koputtelua lukuunottamatta hiljainen, lumen hautaama. Sen sokkeloisuus painuu lumen mukana alas maanrajaan, oksisto on avoin ja valoisa.
Alkukesällä täällä on parhaimmillaan lähes viidakkomainen tunnelma, lehvistön vihreydestä pulppuaa eksoottinen äänimaisema:
Sen tarjoilevat täällä silloin satakieli, mustapääkerttu, luhtakerttunen, kultarinta, mustarastas, punavarpunen, peippo, sirittäjä ja moni muu – ja tietysti myös videollakin esiintyvä hyttynen. 
Nyt on kuitenkin lumiolentojen aika:
Osa kiipeilypuista on taipunut talven alla:
Ylemmän kuvan puu on sama kuin alemmassa kuvassa laskevan auringon vasemmalla puolella oleva kaksihaarainen puu:
(Kuva suurenee klikkaamalla.)
Tarkoitus oli kuvata kesäisten videoiden pariksi talvinen video, mutta pokkarini teki jostain syystä tenän muistikortille tallnnuksessa (varmaankin viallinen kortti koska tänään kamera toimii taas). Mutta toisaalta: miksei muutenkin eloisalle ja äänekkäälle video, talvisen liikkumattomalle ja hiljaiselle still-kuva.
Kesäisen kävelyn päässä odottaa mukava istuskelupaikka:
Neljän kuukauden päästä tässä on taas valkoista, silloin tuomenkukkien muodossa.
Ei uskoisi että kuvat ovat samasta paikasta, siksi nämä vuodenajat ovatkin niin mielenkiintoisia täällä Suomessa
Mitä oliskaan elämä ilman vuodenaikoja!
Kiitos Ari.
Hyvä idea näyttää samasta ympäristöstä ääripäät. Kumpikin aika on ylenpalttinen, kun meillä on vihreätä ja linnunlaulua, sitä on sitten kunnolla kans, ja talvella hiljaista valkeutta – ellei ole lumeton pimeä aika, jota sitäkin on aina ihan riittävästi.
Eläköön vuodenajat. Tosiaan hyvä idea.
On se hauskaa että on vuodenajat. Vaan kyllä tuli ikävä kesää ja erityisesti lintujen konsertteja kun katseli ja kuunteli noita kesävideoitasi. No, kohtapian ne liihottavat tänne lauleskelemaan iloksemme.
Kiitos uuvana kesän tunnelmapalasta talven keskellä. On se niin lohdullista nämä vuodenajat Suomessa, niiden vahtuminen, kaikissa on puolensa, mutta jotenkin sitä puuttuvaa kaipaa. Toimii hienosti vierekkäin hiljaiset pysähtyneet talvikuvat ja kesävideo linnunlauluineen.
Kiitos kaikille, PIpsa-Pippuri, Tiitsa, Hirlii ja Leena!
Ihminen on niin kumma olento, aina me kai kaipaamme sitä mitä meillä juuri nyt ei ole. Talvella kesää, kesällä syksyä jne. Kun voisi täysipäiväisesti vain opiskella tässä ja nyt olemista, juuri tämänhetkisen ajan ja paikan hyväksymistä – siinä pelkästään olisi yhdeksi elämäksi riittävästi hommaa.
Ja vuosi on aina oikeasti niin lyhyt, vaikka mukamas pitkältä ajateltuna tuntuukin – kun taas on kohta kesä ihan pian, ennenkuin huomaakaan. Aika juoksee kuin hirvi (niinkuin muistaakseni sanottiin jossain Kaurismäen 80-luvun elokuvassa).